keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Loppumatkasta

Aamulla aamupalan jälkeen lähdimme Saga-museoon, joka oli viikinkimuseo. Museossa meillä ei ollut opastusta, vaan jokainen sai kuulokkeet, joista saimme kuulla opastusta ja kierrellä omaan tahtiin museossa. Museon jälkeen sai kukin lähteä minne halusi, suurin osa taisi suunnatta itsensä ostoksille joko kaupungille tai ostoskeskukseen. Hostellille takaisin kaikkien piti raahautua viimeistään puoli kuudeksi jolloin otettiin ryhmäkuva, jonka jälkeen suunnattiin yhdessä ravintolaan syömään. Viimeisen yhteisen illanvieton jälkeen porukka taas hajaantui, osa hostellille pakkaamaan kasseja ja suurin osa biljardikahvilaan pelaamaan ja viettämään aikaa yhdessä. Hostellilla piti viimeistään olla kahdeltatoista, koska aamulla kaikki odotti aikainen herätys neljän aikaan.

Viideltä bussi tuli hakemaan meitä hostellilta ja jouduimme jättämään Reykjavikin taaksemme. Keflavikin lentoasemalla pienten jonotusten jälkeen pääsimme koneeseen ja matkamme kohti kotia alkoi. Menomatkasta poiketen lensimme suoraan Helsinkiin emmekä tehneet välilaskua Arlandassa. Lento sujui hyvin, kaikki taisivat olla aika väsyneitä aikaisesta herätyksestä. Lentokentältä matka jatkui bussilla kohti koulua, kaikki väsyneinä, mutta onnellisia hyvästä reissusta.

Kiitos Heikille, täti-Pänälle ja Nössö-Jukalle loistavan matkan järjestämisestä sekä siitä, että kestitte ajoittain villiä ja äänekästä porukkaamme.

~ Lasse & Sanna

maanantai 19. toukokuuta 2008

Kuvia maanantailta 19.5.


Vesa 17 v. 20.5.2008


Toni 17 v. 19.5.2008


On se lunni, vaikka onkin vähän epätarkka! Englanninopettajille tiedoksi, että on täällä opittu englantiakin (lunni on englanniksi Puffin) :D


Lasse ja kumppanit innoissaan odottelemassa lunnien näkemistä


Kirkossa oli harras tunnelma


Upea Hallkrimskirkja oli yllätys yllätys remonttitelineiden peitossa


Historia voi olla näinkin hauskaa


Islannin kansallismuseo ei antanut kuvata sisätiloissa, joten tässä jännä kuva talosta ulkoapäin


Suomalaisen taiteilijan Tea Mäkipään teos Atlantis Reykjavikin keskustan järvessä

Lunneja bongaamassa

Viides päivä Islannissa alkoi aurinkoisissa merkeissä. Taivaalla oli muutamia poutapilviä ja aurinko paistoi. Tukevan aamiaisen jälkeen päivä vasta lähti kunnolla käyntiin. Tiedossa oli erittäin sivistävä päivä kansallismuseon merkeissä, jonka jälkeen oli tarkoitus vierailla Reykjavikin korkeimmassa rakennuksessa, kirkossa.
Hostellilta lähdimme paikallisen linjaliikenteen voimin kohti keskustaa. Jonkin ajan jälkeen keltainen ajoneuvomme kurvasikin keskustaan, josta muutaman pysäkin verran jatkoimme matkaamme kohti kansallismuseota. Olimme museolla hieman etuajassa, joten meille aukeni tilaisuus tutustua läheiseen puistoon. Puiston oli vallannut paikallinen eläimistö, mikä koostui pääasiallisemmin sorsista, hanhista sekä joutsenista.

Luppoaika ennen museota kului nopeasti, joten ei aikaakaan kun olimme jo museon ovia hakkaamassa. Meille oli varattu opastettu kierros. Opas kertoi tarkasti Islannin historiasta, kuinka ihmiset olivat innoissaan rynnineet tähän maahan sekä kuinka he olivat asuneet, miten uskonto on kiteytynyt maahan sekä muuta yhtä tärkeää nippelitietoa.

Opastetun kierroksen jälkeen oli aika siirtyä hengelliselle puolelle. Pienehkön metelintäytteisen kävelymatkan jälkeen saavuimme Reykjavikin vanhalle kirkolle, joka on kuulemma koko kaupungin korkein rakennus. Lyhyen kuvaushetken jälkeen suuntasimme kengänkärkemme kohti kirkon kellotornia, josta aukeni vallan mahtavat maisemat. Yleisen viisauden mukaan on sanottu, ettei kirkon kellotornissa kannata olla silloin, kun kellojen on tarkoitus soida. Tämän koimme kantapään kautta. Klo 13:00 paikallista aikaa kirkon kellot päästivät ilmoille kumean sinfonian, joka hiveli tärykalvoja kuin nuotin vierestä laulava poikakuoro.

Tärykalvot hellänä laskeuduimme kirkon tornista alas. Oli aika syödä. Nössö-Jukka kumppaneineen suuntasi paikalliseen sushi-ravintolaan, me nuoret taasen tuimme rahallisesti paikallista roskaruokabisnestä. Maittavien aterioiden jälkeen oli aika hilata itsemme kohti Reykjavikin satamaa, josta matkamme jatkui lunneja katselemaan.

Pienellä veneellä uhmasimme Atlantin valtameren huimia aaltoja. Lyhyen veneilyn jälkeen pääsimme itse asiaan. Ei aikaakaan, kun meitä ympäröi sadat siivekkäitä perunoita muistuttavat elukat, jotka lensivät hirmuisen kovaa vauhtia. Oppaamme mukaan lunnit lentävät jopa 80 km/h. Paluumatkalla Nössö-Jukka ja allekirjoittanut päästivät ilmoille kauniit sulosoinnut Kari Tapion merkeissä.

Illalla pääsimme juhlimaan Tonin ja Vesan syntymäpäiviä kahden herkullisen itse tehdyn kakun merkeissä.

Huomenna luvassa on vierailu paikallisessa viikinkimuseossa sekä nopea pyörähdys luonnontieteellisessä puutarhassa. Huhujen mukaan koko iloinen retkipoppoo pääsee nauttimaan herkullisesta ravintolaillallisesta.

~Sami

Ps1. Äiti lähettää Aapolle ja Ainolle terveiset: näin tänään satoja lunneja. Ne olivat pieniä ja söpöjä. Enää kaksi yötä, niin tulen kotiin!

Ps2. Heikki lähettää terveisiä Anna-Liisalle Kuopioon.

Ps3. Nössö-Jukka kiittää saamastaan hienosta lunni-lippiksestä Sannaa, Lassea, Patskia ja Villeä.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Sunnuntai 18.5.

(aakkoset hukassa)

Tanaan oli viimeinen aamu Ulfjotsvatnin partiokeskuksessa. Aamupala oli jalleen kerran kello 8.15, ja tarjolla oli normaali aamiainen, jonka lisaksi oli jopa hedelmia tarjolla. Saimme kuulla aamupalalla opettajien mielipiteen kaytoksestamme edellisiltana (opettajilla oli niin sanotusti lieva angsti paalla). Yhdeksan aikaan ihana, tutuksi tullut vihrea bussi tuli hakemaan meita ja jouduimme jattamaan partiokeskuksen taaksemme ;(.

Ajoimme tunti , 17 minuuttia ja 20 sekuntia Reykjavikiin. Saapuessamme kaupunkiin Pana ja nosso-Jukka hakivat meille tourist-cardit, joilla paasemme ilmaiseksi kolmen paivan ajan uimaloihin, busseihin ja museoihin.

Bussin saapuessa Reykjavik City Hostelliin heitimme tavarat kassisailytykseen kellariin ja lahdimme kohti keskustaa ja huikeaa islantilaista kirpputoria. Matkalla kirpputorille joukkomme hajaantui moneen osaan, ja jokainen meni parhaaksi nakemallaan tavalla minne sitten halusikaan oikeasti loppujen lopuksi menna.

Lasse, Joni Paatonen, Joni Posti, Jere ja Otto-man kavivat samalla hodarikojulla kuin herra presidentti Bill Clinton vuonna nakki. Hodarit olivat pienia, mutta maukkaita.

Kahden aikaan kaikkien piti olla koossa Hostellilla, jossa viimein saimme huoneet. Majoittauduttuamme huoneisiin jokainen huonekunta sai kahden paivan ruokarahat, jotka saa kayttaa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Illalla ei ole ohjelmassa mitaan, vaan jokainen saa tehda mita haluaa, kunhan on "nukkumassa" kello 11 Panan ja Nosson tullessa tarkistamaan, etta kaikki on "kunnossa".

P.S Kun sanotaan Islannin olevan kallis maa, niin loppujen lopuksi hintaluokka on samanlaista kuin Suomessa joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Esimerkiksi kahden litran colapullo maksaa noin 200 ISK eli noin 2 euroa, ja puolen litran pullo noin 100 ISK eli noin 85 centtia.

~ Sanna L. ja Lasse (nainen periaatteen vuoksi ensimm„isen„)

Ps. (matkatoimisto tiedottaa): Huomiseksi keksimme yllatysohjelman kiinnostuneille - menemme Lunni-risteilylle laheiselle saarelle. Matkatoimisto maksaa.

Lisaa kuvia sunnuntailta


Opiskelijat valmistivat tanaan itse oman ruokansa, herkkua oli tarjolla monenlaista


Vierailimme myos kuuluisalla Reykjavikin sunnuntaisin auki olevalla kirpputorilla


Edelleen Reykjavikin keskustassa

Teknisista syista johtuen kuvat kahdessa eri tekstissa

Kuvia sunnuntailta


Reykjavikin keskustassa




Bussissa on tunnelmaa